keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Generation Euro -rahapolitiikkakilpailussa


Osallistuimme neljän hengen joukkueissa Suomen Pankin ja Euroopan Keskuspankin Generation Euro -kilpailun karsintaan vastaamalla 30 rahapolitiikkaan liittyvään kysymykseen. Kysymykset oli jaettu kolmeen eri tasoon: helppoihin, keskivaikeisiin ja asiantuntemusta vaativiin kysymyksiin. Karsintakysymykset koskivat Euroopan keskuspankin tehtäviä ja toimintaa. Kysymysten avulla testattiin tietämystä muun muassa EKP:n historiasta ja korkopäätöksistä.   


Generation Euro kilpailussa on kolme kierrosta, joista osallistuimme nyt ensimmäiseen kierrokseen. Toisella kierroksella joukkueiden tulee laatia korkopäätös, joka tulee perustella analyysitehtävällä. Aluksi joukkueet laativat tilannekartoituksen euroalueen tilanteesta ja inflaationäkymistä. Tilannearvion jälkeen joukkue tekee korkopäätöksen ja kirjaa sen ylös.  

Kolmannelle kierrokselle valitaan kolmesta neljään analyysitehtävässä parhaiten menestynyttä joukkuetta. Joukkueet kutsutaan esittelemään uusi korkopäätöksensä Suomen Pankin asiantuntijaraadille, joka arvio esitykset ja valitsee voittajan. Esityksen tulee olla luova ja kaikkien joukkueen jäsenten tulee osallistua esitykseen tasapuolisesti. Esityksen jälkeen arviointiraati esittää joukkueelle lisäkysymyksiä, joilla varmistutaan perehtyneisyydestä rahapolitiikkaan. 

Kilpailun karsintakysymyksillä pystyi kertaamaan talouden tärkeitä asioita ja seikkoja. Kilpailu toteutettiin leikkimielisessä, positiivisessa tunnelmassa luokassa, unohtamatta kilpailun suurtakin palkintoa. Saimme vastauksistamme 87% oikein, mutta se ei riittänyt seuraavalle kierrokselle. 

- Timi ja Elia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti